lauantai 27. huhtikuuta 2013

Cathy Kelly: Uusia alkuja



Irlantilainen Cathy Kelly on maailmankuulu bestseller-kirjailija ja hänen kaikki 15 kirjaansa on suomennettu. Kirjojen aihepiiri on rakkaus ja ihmissuhteet. Ensimmäinen Kellyn kirja julkaistiin 1997 ja nykyisin niitä ilmestyy lähes kahden kirjan vuosivauhdilla. Maailmalla kirjoja on myyty miljoonia, joten jokin irlantilainen taika kirjoissa on. Uusin kirja Uusia alkuja, kertoo kirjan nimen mukaisesti päähenkilöiden, jotka kaikki ovat naisia, elämänmuutoksista ts. uusista aluista. Kirjan kansikuva herätti minussa kummastusta, kun kirjailijan nimelle on annettu melkein puoli sivua ja kirjan nimi on tosi pienellä. Kansikuvassa on kaunis nuori punatukkainen nainen, joka voisi olla yhden päähenkilöistä, Tessin nuoruudenkuva.

Tapahtumat keskittyvät irlantilaiseen pikkukaupunkiin, Avaloniin, jota on hallinnut vuosisatoja Avalon House, suuri kartanorakennus kaupungin korkeimmalla paikalla. Siskokset Tess ja Suki olivat suvun viimeiset henkilöt, jotka olivat asuneet talossa, sillä heidän perheensä joutui vararikon vuoksi myymään talon. Nyt talo seisoi huonokuntoisena ja puutarha oli villiintynyt ympärillä, mutta talo löysi uuden omistajan, joka päätti kunnostaa talon. Sama talonomistaja aiheutti Tessille sydämentykytyksiä, sillä he olivat olleet nuoruudessa rakastavaisia.

Sukin ja Tessin lisäksi kirjan päähenkilöiksi nousivat postineiti Damae ja hänen veljentyttönsä Mara, kaksi täysin erilaista naishenkilöä, mutta molempia olivat miehet satuttaneet. Kirjassa katsottiin elämää, perheongelmia, avioeroja ja suhteiden päättymisiä melkein kokonaan naisnäkökulmasta. Jokaisella päähenkilöllä oli suhteissaan ongelmia, eniten ehkä Danaella, jonka avioliitosta vain harvalla oli tietoja. Kirjailija oli luultavasti rakentanut kirjansa juuri Danaen avioliiton ympärille, sillä kirjan lopussa hän kirjoittaa asiasta, jota Danae salailee.

Kirja olisi tarvinnut mielestäni runsasta tiivistämistä ja koska kyseessä oli rakkauskirja, olisin kaivannut enemmän erilaisia tunteita, sillä nyt tunteita oli lähinnä Danaen lapsuuden ja avioliiton muistelmissa. Kaksi kirjan naispääosahenkilöä löysi uuden rakkaussuhteen, mutta niistäkin sai turhaan etsiä tunteiden paloa ja huumaavia tunteita. Toiset kaksi päähenkilöä sai uuden alun elämänmuutoksen kautta. Cathy Kellyn kirjoista tulee mieleen toinen rakkaudesta kirjoittava kirjailija Nora Roberts, jonka kirja Avaimet onneen tuli mieleeni kirjan tekstistä. **

Mara piti päänsä painettuna ja katseli ruokalistaa, mutta ei lukenut sitä. Hän ei nähnyt muuta kuin sanojen ja kirjaimien sekamelskan, pastaa ja basilikaa, eikä hänellä ollut aavistustakaan, mitä hän ottaisi, sillä yhtäkkiä hänellä ei ollut tippaakaan nälkä, ja hän vaistosi, että Rafe katseli häntä edelleen. Hän nosti päänsä.
” Herran tähden, lakkaa tuijottamasta minua.”
”Miksi minä en saa katsella sinua?” Rafe tiukkasi.
”Koska minua alkaa ärsyttää”, Mara sanoi. ”Me emme ole treffeillä.”
 
Cathy Kelly, Uusia alkuja, Gummerus 2013
The House on Willow Street 2012
s. 556

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Kellyn kirjoja, ja pidin varsinkin alkupään tuotannosta. Näitä aivan uusimpia en ole lukenut, mutta voisin jonkin ottaa lukuun jossain vaiheessa. Kelly on kuitenkin ollut suosikkejani tällä ihanaisella hömppäpuolella; ne eivät mene liian lällyksi, niin kuin jotkut vastaavat. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelly kuuluu aina välillä minunkin hömppäosastolle. Aivot lepää tiukemman kirjallisuuden jälkeen, kun sallii itselleen rakkautta ja romantiikkaa, aivan kuin menisi kampaajalle tai kosmetologille kasvohoitoon...

      Poista