sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Pitkä terä kiilteli yläpuolelta lankeavassa valossa. Mies pysähtyi vajaan metrin päähän tytöstä. Viidakkoveitsi kaartui ilmaan. Claire haukkoi henkeään. Veitsi heilahti alas naisen kaulaan. Claire haukkoi uudestaan henkeä. Mies kiskaisi terän ulos naisen kaulasta. Verta ryöppysi kaikkialle seinille, miehen päälle, kameran päälle. Claire kumartui eteenpäin kykenemättä kääntämään katsettaan. Oliko tuo tapahtunut todellisuudessa?

Karin Slaughterin uusimmassa trillerissä Kaunokaiset Claire Scott oli juuri haudannut miehensä, kun hän alkoi tutustua miehensä kaksoiselämään miehen tietokoneella. Kaksikymmentä vuotta hän oli luullut tuntevansa miehensä, mutta miehen tietokoneelta löytyi väkivaltapornoa. Mies oli erittäin järjestelmällinen, siisti ja rikas arkkitehti. Claire sai elää rakastamansa miehen kanssa, mutta elämästä puuttui jotain. Elämästä puuttui nuoruudessa kadonnut isosisko ja toinen isosisko, joka ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Claire alkoi nopeasti havaita, että hänen ympäriltään puuttuivat ihmiset. Aviomies oli ollut pitkän aikaa se ainoa ihminen hänen elämässään, tai...

Claire huomasi pian, että hänen miehensä jäljillä oli FBI. Mitä he etsivät? Mitä hänen miehensä oli tehnyt? Claire sai huomata olevansa vähän väliä FBI:n kuulusteltavana, eikä hän jaksanut. Hän jaksoi ottaa joko sinisen pillerin tai punaisen pilleri ja huuhdella sen viinillä alas.

Voiko mies, joka yhä melkein kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen jätti hänen kahvikuppinsa päälle viestejä, joissa oli sydän ja heidän nimikirjaimensa, olla sama mies, joka oli ladannut tietokoneelleen sen videon?

Claire turvautui isosiskonsa apuun. Sisko oli ainoa, jonka kanssa hän pystyi puhumaan miehensä asioista. Nopeasti molemmat naiset joutuivat ilkeään, sadistiseen pyöritykseen, jota väkivaltainen narsisti oli jo lapsuudestaan asti nähnyt ja kokenut julmuutta sekä ollut osallisena siihen. Naiset sohaisivat kansainvälistä organisaatiota, joka ei halunnut tulla ilmi. Kyseessä pyöri rikollisuus ja suuret rahat sekä valtaapitävät henkilöt, joita suojeli mm. poliisi. Claire ja hänen siskonsa olivat pieniä poisliiskattavia ötököitä. Clairella oli kuitenkin älykkyytensä ja jotakin mitä organisaatio tarvitsi kipeästi.

Kaunokaiset on äärimmäisen jännittävä ja koukuttava psykologinen trilleri. Kun luin ensimmäisen sivun, minun oli luettava koko kirja. Hurja tarina ja kiihkeä meno koko ajan. Oli kuin sadisti olisi ollut jäljessäni koko ajan ja juoksin pakoon. Pelastuin kun sain kirjan luettua. Slaughter teki sen jälleen, kirjoitti loistavan trillerin. *****

Hänen sydämensä vavahteli. Rakko tyhjeni. Suoli tyhjeni. Hänen sielunsa kuoli.

Karin Slaughter, Kaunokaiset
suom. Pirjo Ruti
Harper Collins Nordic 2016
s. 464
Pretty Girls 2015

Reijan bloggaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti